maanantai 14. lokakuuta 2013

Miten kirjoittaa?

Reittejä Kontulaan -projektin kirjoittamistyöpaja on pyörinyt Kontulan kirjaston tiloissa maanantai-iltaisin nyt vähän yli kuukauden päivät. Pajassa on pohdittu kirjoittamisen peruskysymyksiä ja -pulmia, kuten esimerkiksi:

"Ideoita ja tarinoita tulee kuin turkin hihasta, mutta miten ne saisi paperille?"
"Pitääkö teksti kirjoittaa järjestyksessä alusta loppuun?"
"Kiinnostaako ketään tämä, mitä kirjoitan?"
"Onko tekstini maailma liian ällöttävä?"

Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Voin näin pajan vetäjän näkökulmasta sanoa, että osallistujilla ei onneksi ole aiheista puutetta. Kaikilla heillä on kiinnostavat omat maailmansa ja kiinnostuksenkohteensa, joita olemme pajassa lähteneet tutkimaan kirjoittamisen kautta. Olemme päässeet huomaamaan, että oli aihepiirinä sitten vampyyrit, muusikot tai pikkukaupungin juonittelut, tekstin työstäminen lähtee siitä, että heittäytyy täysillä siihen, mikä kiinnostaa. Karsiminen, kehittely ja kyseenalaistaminen seuraavat vasta myöhemmin.

Kirjoittaminen on hidasta puuhaa. Se ei ole pelkästään sanojen laittamista peräkkäin eikä teknisten taitojen opettelua. Se on antautumista prosessille, joka voi viedä ennakoimattomiin suuntiin. Tekstin kirjoittaminen ei ole hetkessä tai kerralla valmiiksi saatava tehtävä, vaan vaihe vaiheelta syvemmälle etenevä tutkimus – oli kyseessä sitten näytelmä, runo, novelli, romaani tai lajiltaan vielä määrittelemätön sanataideteos.

Tekstien luomiseen on siis työpajassa lähdetty verkkaisen ja huolellisen työskentelytavan ja kunkin omaan ideaan syventymisen kautta. Tavoitteena on, että kirjoittajat saavat työpajan myötä siinä määrin työkaluja ja materiaalia, että he pystyvät itsenäisesti jatkamaan tekstiensä työstämistä projektin jälkeenkin. Toivotaan, että Reittejä Kontulaan -iltamissa 31.10. kuullaan silti ainakin osia työn alla olevista teksteistä!

Juho
Reittejä Kontulaan -projektin dramaturgi ja kirjoittamistyöpajan vetäjä

(Vastaukset peruskysymyksiin, ylhäältä alas:
"Asia kerrallaan."
"Ei."
"Kiinnostaa."
"Luultavasti ei.")

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti