Näyttelijä äänessä, osa 5: HYVÄÄ JOULUA!

Olen varmaan rakastunut. Illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä on sama asia mielessä. Ja monta kertaa pitkin päivää. Saa hymyilemään typerästi vaikka kaupan kassajonossa tai ulkona yksin kävellessä. Eikö se ole rakkautta? Eikä kohteena ole onneksi mikään mies, vaan Kontulan aika! - näytelmä. Nämä harjoitukset, nämä kaikki  ihanat ihmiset!

Kirjoittelin joulukortteja, ja oli ihana panna niihin allekirjoitukseksi  ”Kristiina, myöskin Kansallisteatterissa esiintyvä näyttelijä”. Häh, siinähän saivat ihmettelynaihetta kaikki, jotka luulivat ettei musta ole mihinkään!

Kävin veljelleni henkilökohtaisesti kertomassa tästä projektista, ”pikkusiskosi on nyt näyttelijä” – teemalla. Hän rupesi nauramaan. Että siinä se oli, vaikutuksen tekeminen. Mutta niin kuin sanoin, tämä on varmasti rakkautta, olen onnellinen!

Kiitos teille kaikille, näyttelijätovereille ja ohjaaja Eveliinasta alkaen kaikille tosi ammattitaitoisille ja kannustaville ihmisille! Olen ylpeä, kun saan kuulua joukkoonne.

Kristiina

(Roolihenkilö näytelmässä: Heidi, Elsan tytär)

Kristiina (oikeassa laidassa) kohtauksessa Reetan ja Saskian kanssa joulukuun harjoituksissa palvelukeskuksessa.

Kristiinan kauniiden sanojan myötä toivotamme kaikille HYVÄÄ JOULUA! Reittejä Kontulaan blogi hiljentyy joulun viettoon, nähdään ensi vuonna!

Näyttelijä äänessä, osa 4

On ollut hirveä kiire ja varsinkin itselläni, koska on pitänyt samaa aikaa tehdä kouluhommia. Treeneistä kotiin tullessa meinaa kaatua suoraan sänkyyn kun on niin poikki. On ollut kuitenkin todella mahtavaa ja ihmiset on ihania. En jaksa oottaa ensi-iltaa. Olen oppinut paljon uusia asioita. Tiedän, että tästä tulee vielä mahtava esitys, ja odotan sitä innolla kun saamme esitellä sen teille yleisölle!

Johanna

(Roolihenkilö näytelmässä: Aisha 17-vuotiaana)

Äänessä lavastaja

Näistä aineksista syntyy Kontulan aika! –näytelmän lavastus.

Lukemista, kuuntelemista.

Ajatuksia, luonnoksia, keskusteluja, puheluita.

Piirtämistä, tiivistämistä. Oivalluksia.

Kysymyksiä.

Käppyräisiä risuja ystävän takapihalta,

harmaata mattoa toisen näytelmän jäämistöstä,

lahjaksi saatua kanaverkkoa.

Kassikaupalla 60 –luvun verhoja ja villapaitoja euron päiviltä.

Rakennusliimaa, karhunlankaa, popniittejä.

Lakanakangasta kaksion pinta-alan verran.

Kevyttasoitetta, niittejä, ruuveja, rimaa.

Sinistä rakennusmuovia toisen kaksion verran.

Rautalangasta vääntämistä, roudaamista, rakkautta.

Roinaa, romua, tavaraa.

Ompelukone rikki, neula hukassa, teippi toisessa huoneessa.

Sormet liimassa, tee kiehumassa

omassa pajassa, pannuhuoneessa.

Pala kerrallaan kasataan, pikkuhiljaa.

Harjoitusten sekaan heitetään.

Kokeillaan, puretaan, muokataan.

Ollaan suossa - Ei olla suossa.

Ollaan menneessä, mennään tulevaan.

Pohditaan.

Varjoissa lepakoita synnytetään.

Leikitään.

Kaltevaalla pinnalla vähän jännitetään.

Selvitään.

Tehdään, mennään. Toimitaan.

Autetaan.

Lavastaja kiittää työryhmää sinnikkyydestä, rohkeudesta ja auttavista käsistä. Vinkeistä, vihjeistä, ideoista.

Yhdessä kun tehdään, niin hyvä tulee.

Lavastaja Jonna työssään HYL:n pannuhuoneessa.

Kuvataidetyöpaja saattaa yllättää vielä

Tässä on itse kukin hurahtanut Kontulan aika! –näytelmän valmisteluprosessiin niin, että melkein on kuvataidetyöpajan ahkerat taiteilijat meinanneet jäädä unohduksiin. 

Kuvataidetyöpajalaiset ovat tässä samaan aikaan ahkerasti valmistelleet omaa osuuttaan ensi-iltaviikolle. Kontulan ostari saa joulukoristeiden jälkeen hieman toisenlaisia koristuksia kannettavakseen. Ostarille on toki jo nyt ilmestynyt Hilkan ja Hannelen talven harmauteen väriä tuova iloinen teos. 

Olettekos huomanneet missä se on?








Jenni ja Jarmo puolestaan puurtavat tahoillaan saattaakseen taideteoksensa valmiiksi tammikuulle.  Pidämme teitä jännityksessä siitä millaisia teoksia on syntymäisillään, mutta sen verran paljastan, että hienolta näyttää jo nyt. Tästä tulette vielä kuulemaan vai pitäisikö pikemminkin sanoa että: ”tämän tulette vielä näkemään”.

Jarmo HYL:n kellarissa valmistelemassa omaa teostaan.

- Jonna

Näyttelijä äänessä, osa 3

Heipat teille!

Minustahan meinaa tulla oikein näyttelijä. Lapsuuden unelma toteutui. Meni tosin melko pitkä tovi, siitä kun yksitoista vuotiaana notkuin SF Kulosaaren studiolla pyrkimässä koekuvaukseen jota ei edes otettu. Ja pettymys oli suuri. Kotona keittiön pöydällä oli lappu "olemme pyrkimässä filmitähdeksi" olin höynäyttänyt kaverinikin tähän hommaan. Ehkä minussa on kytenyt tämä esiintymisen palo aina mutta elämä on kuljettanut vähän eri reittejä. Aikamoista näyttelemistä elämä on minulle tarjonnut. Olen ollut aina vähän hullun rohkea ja työntänyt nenäni uusiin asioihin.Vanha fraasi sopii tähänkin,parempi myöhään kuin ei milloinkaan….

Seija ja Raija treeneissä.

On ollut hienoa olla mukana tässä REITTEJÄ KONTULAAN projektissa. Ja katsoa kuinka upeasti tämä nuori osaava työryhmä toteuttaa omia unelmiaan ohjaajina, kirjoittajana, lavastajina, puvustajana sekä äänen antajina. Kaikki on tehnyt olantakaa itseään säästämättä töitä jo usean kuukauden ajan, aina he vain jaksavat olla innostavia ja mikä ihmeellistä eivät koskaan menetä hermoja vaikka ehkä joskus olisi syytäkin. Itse olen tarkkailija luonteeltani on kiva kun olemme kaikki erilaisia mutta yhteistä meille on että osaamme tsempata aina tarvittaessa toisiamme.

Varmasti olen aito vesalalainen ja miehenikin on Kelkkapuiston takaa eli suurimman osan elämästä asunut Kontulassa. Joten voin sanoa että olen nähnyt monen suvun tarinan. Ja hauska on olla tätäkin tarinaa tekemässä. Aluksi olin epävarma lähdenkö näytelmään mukaan kun olin viimeksi näytellyt kansakoulussa, meillä oli kiva porukka ja ihana ohjaaja Eveliina, joka veti teatterityöpajaa, houkutteli ja suostuin jos saan olla  "kuusi" ettei tarvitse paljon repliikkejä. Mutta onneksi olin taas kerran rohkea ja lähdin mukaan. Ja ihme ja kumma kyllä sitä vielä vanhakin oppii, riippunee siitä kun on niin kannustavat opettajat ja mukavat näyttelijä kaverit. Saimme 5.12. julisteet ja flyerit, tuli melkein kyynel silmään kun huomasin että olin päässyt esitteeseen isän kanssa ja siinä me poserattiin suon päällä ja savu nousi takana kun me risuja poltettiin.Tuo päivämäärä oli tärkeä isäni vanha sotaveteraani nukkui pois 5.12.1986 siellä se isä katselee pilven reunalla tätä uutta Kontulaa. 

Ja Suomen Filmi katuu kun ei ottanut mua aikaisemmin näyttämölle. EI KUN KOHTI KONTULAA! Me tehdään se.

Seija
(Roolihenkilö näytelmässä: Aisha 67-vuotiaana.)

Sunnuntaina esiintymään!

Sunnuntaina 15.12. on mahdollisuus nähdä Kontulan aika! -esityksestä pieniä maistiaisia Mellunkylän Joulupuistossa Mikaelin kirkolla ja sen ympäristössä. Toivotaan, että ilma ei ole hyisen kylmä sillä tarkoituksena on esiintyä sekä sisällä että ulkona.

Maistiaisia Kontulan aika! -esityksestä
klo 14.30 ulkolavalla
klo 15.00 seurakuntasalissa

Tervetuloa katsomaan! Joulupuistossa on muutakin kiinnostavaa ohjelmaa koko perheelle, koko Mellunkylän Joulupuiston ohjelma löytyy tästä ja ajankohtaisemmat tiedot Facebookista täältä!

Liikettä lavalle!

 
Miltä näyttää Kontulan aamuruuhka sijoitettuna HYL:n lavalle? Entä miten liikkuvat mallit muotinäytöksessä vuonna 2064? Miten saada 18 esiintyjää liikkumaan lavalla sulavasti, toisiinsa törmäilemättä? Nämä kysymykset ovat saaneet viime viikkoina fyysisen ja konkreettisen vastauksen Kontulan aika! -esityksen harjoituksissa, kun esiintyjäjoukko on kuuliaisesti juoksennellut ympäri salia ohjeitteni mukaisesti.

Ohjasin syksyllä liikeilmaisun työpajoja Reittejä Kontulaan -hankkeessa, ja nyt olen mukana Kontulan aika! -esityksen taiteellisessa tiimissä koreografin roolissa. Tulevan esityksen koreografioita on lähdetty miettimään esiintyjien ehdoilla. Haluan, että esiintyjät kokevat olonsa turvalliseksi, oli sitten kyse liikkumisesta epätasaisella pinnalla tai toisen ihmisen nostamisesta. Luottamus omaan kehoon ja ryhmään kasvaa vähitellen harjoitusprosessin aikana, mutta aluksi uudet asiat voivat tuntua oudoilta ja jännittäviltä. Jokaisen on siis edettävä itseään haastaen, mutta omia rajojaan kuunnellen.

Tässä esityksessä koreografiat eivät tarkoita niinkään tanssikoreografioita, vaan enemmäkin tilallista liikesommittelua. Tehtäväni on siis suunnitella ja harjoituttaa niitä kohtauksia, joiden maailma ja tunnelma luodaan liikekoreografioiden avulla. Muistutan usein esiintyjiä myös kiinnittämään huomiota keholliseen ilmaisuun, koska fyysisillä eleillä ja olemuksella voi roolihenkilöstään kertoa yllättävän paljon.

















Tämän illan Kontulan aika! -näytelmän harjoituksissa oli samaan aikaan sekä iloinen että keskittynyt tunnelma. Uskon, että tieto lähestyvästä ensi-illasta luo ryhmään positiivista energiaa, joka motivoi jaksamaan väsyneiden ja kiireistenkin hetkien yli. Paljon on vielä tehtävää, mutta harjoituksia katsellessani minut valtasi luottamus ja rauha. En voi kuin ihailla, kuinka tää jengi tekee niin täysillä hommia yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Olen ylpeä koko porukasta ja sitäkin enemmän onnellinen, että saan olla mukana!


Laura

Näyttelijä äänessä, osa 2

"Hitaasti mutta varmasti eteenpäin", miettii mummo näytelmäharjoituksissa ja jatkaa, "laita aivot narikkaan ja anna mennä".

Virpi

(Roolihenkilö näytelmässä: Elsa, 71-vuotias eläkeläinen)

Kuvassa Virpin takana Johanna.

Joukkuepeliä hetkessä

Tänään blogissamme on äänessä Jukka Heiskanen, teatteri-ilmaisun ohjaaja -opiskelijamme, joka on Reittejä Kontulaan -projektin tuorein vahvistus. Jukka on ollut mukana työpajojen suunnittelijana sekä vetäjänä ja onkin ollut projektille korvaamaton apu tiimiin. Jukan on voinut bongata mm. viime viikonloppuna Kontupisteeltä Näkyjen Kojulla. Alla Jukan mietteitä työpajasta FC Konnun porukan kanssa edellisviikonlopulta.

Jukka Näkyjen Kojulla.

Välillä kuulee kysyttävän, mitä yhteistä on urheilulla ja kulttuurilla. Niillä on yhteinen ministeri ja joskus voidaan puhua esimerkiksi urheilukulttuurista, mutta muuten nämä kaksi mahtuvat hankalasti samaan lauseeseen. Tai jos mahtuvat, niin jonkinlaisina kilpakumppaneina: ilmiöinä jotka kilpailevat rahoituksesta, kannattajista, palstatilasta ja statuksesta. Kuitenkin kun katsoo pintaa syvemmälle, voi näiden kahden kansanlemmikin välillä nähdä paljon yhtäläisyyksiä.

Teatterin teoreetikot ovat tutkineet urheilun ja teatterin yhteyttä monelta kannalta, mm. näyttelijäntyön, pelimäisyyden ja ryhmässä toimimisen kannalta. Yksinkertaistaen voi sanoa, että molemmissa on pohjimmiltaan kyse yhteisestä leikistä, jota on rajoitettu yhteisesti sovituin säännöin. Joukkuelajeissa ja ryhmätyönä syntyvässä teatteriteoksessa olennaista on myös mm. ryhmässä toimiminen ja hetkeen keskittyminen, vaikka molemmissa on välillä vaikeaa onnistua. Näistä syistä viime vuosina esim. Tapparan ja Saipan jääkiekkojoukkueet ovat tehneet hieman yhteistyötä paikallisten teatterien kanssa. Myös nousussa oleva henkinen valmennus ja mielikuvaharjoittelu ovat osaltaan rakentaneet siltaa teatterin ja urheilun välille.

Tässä valossa on ymmärrettävää, että Reittejä Kontulaan -projekti lähti innolla tekemään yhteistyötä FC Konnun kanssa, joka on suuri vaikuttaja Itä-Helsingin alueella. Työpaja toteutettiin FC Konnun tapahtumassa, jossa tavoitteena oli seuran vision kehittäminen. Paja järjestettiin päivän alkuun, ikään kuin lämmittelynä ennen raskasta suoritusta. Toiminta aloitettiin lämmittelypeleillä, joiden aikana ryhmäydyttiin ja sparrattiin reagointia sekä toiminnan että ajattelun tasolla. Näistä suorituksista siirryttiin draamallisiin tehtäviin, joissa tavoitteena oli lämmitellä ajatuksia ja mielipiteitä päivän aiheeseen liittyen.

Jos odotukset olivat korkealla, ylsi lopputulos tuolle tasolle ja ylikin. Vaikka draamaharjoitteissa ei kilpailla mitattavilla tuloksilla ja suoritusten laadukkuudella, on sanottava että harvoin näkee yhtä nopeita ja sulavia lämmittelyjä. Tämä tosin ei ole ihme – olihan koolla joukkueurheilijoita riippumatta siitä tuntevatko kilvoittelijat toinen toisensa vaiko eivät. Kaikille oli tuttua odottaa syöttöä ja jatkaa se seuraavalle, vaikka pallo vaihtui sanaan, pelikenttä kerhotilaan. Mikä tärkeintä, tunnelma pysyi katossa. Siitä kannattaa ottaa oppia, oli laji sitten urheilu tai teatteri.

- Jukka

Näyttelijä äänessä, osa 1

Heipä hei kaikille,
kirjoitan elämäni ensimmäistä blogikirjoitusta :)

Koen olevani onnellisessa asemassa. Elämästä on sanonta: Asioilla on tapana loksahtaa paikoilleen, kuin palapelin palasilla. Joskushan toki niitä joutuu odottelemaan ja etsimään kauankin ihan tuskastumiseen asti. Nyt kuitenkin kävi todella hyvin kohdallani kohdilleen.

Hannele ja Anu

Reittejä Kontulaan… natustelen tuota palasta joka päivä ja se on hirmu tärkeää sitä kunnolla järsiä.
Minulla on kiinnostuksen kohde. Kohde laittaa minut toimimaan. Saan tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin. Opin uusia asioita ihmisistä ja ympäristöstäni ja ennenkaikkea itsestäni. Ja ja minulla on oma yhteisö johon kuulun!

Luvan kanssa saan hypätä arkisesta yksilö painotteisesta suorittajan roolista muovattavaksi hahmoksi
- jolla ei muuten ole steriiliä koskemattomuus vyöhykettä leijumassa ympärillään. Tuimine katseineen ja niin kovin syviä tukastumisen huokailujen saattelemaa kahden bussipenkin valtaajaa ei ole läsnä. Niin ja voitteko kuvitella minua halataan, kehutaankin, vaikka pompin lapsellisesti kovaa ääntä pitäen ympäriinsä nauttien onnistumisen ilosta Tästä kaikesta huolimatta minua kiitetään ja toivotetaan jälleen uudelleen tervetulleeksi. WAU! Onko tämä siis edes totta!


Nii ja ja... aikuisten oikeesti. Meillä on siis huikean ammattitaidon omaava teatteriryhmä ohjaamassa, kuulemassa ja tekemässä kanssamme näytelmää Itä-Helsingin helmestä KONTULASTA. Eikä tästä voi sanoa ettei mulla ole rahaa harrastaa :( Koska tämä kaikki on vielä ILMAISTAKIN!!! Uskomatonta mutta totta :)

En enää nipistele itseäni mustelmille, vaan odotan innolla illan reenejä johon pääsen aidosti hikoilemaan haasteellisen palan kanssa jota yhdessä ammennamme ja jaamme.

Treenit  Helsingin yhteislyseossa viime viikolla

Anu 
(Roolihenkilöt näytelmässä: 
Natalia, venäläisyntyinen nainen
Robin, Bätmänin esiintyjätoveri
Katrina, Aishan vanhin lapsi)