lauantai 29. marraskuuta 2014

Läpimeno kuvina

Elinpiirejä-esityksen ensi-iltaa juhlitaan jo VIIKON päästä! Tässä kuvia ensimmäisestä läpimenosta, Kontulan Wanhalta Postilta. Jännitystä on jo ilmassa!


Rakentaja/esiintyjät työssään, valmista tuli ennätysajassa!



Kun lavasteet ja rekvisiitta on valmiina, on aika keskittyä hetki

Sitten aloitetaan:




nm









 
Ohi on (tältä erää) ja hienosti meni!
 
 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kuvauksissa

Elinpiirejä-esityksen ensi-ilta lähenee lähenemistään ja sitä harjoitellaan mitä innokkaimmin. Livenä lavalla olevien esiintyjien lisäksi esityksessä nähdään paljon videomateriaalia. Nuoret esiintyjämme saavat siis kokea esiintymisen lajeja monipuolisesti. Myös kuvaukset ovat olleet monipuolisia, kuvattu on niin Kelkkapuistossa, Kontulan ostarilla kuin ihastuttavien Seija ja Jukka Peltolan kotona. Seija on tuttu jo edellisestä Kontulan aika! -esityksestä ja vaikuttaapa hän nyt myös TeKo - Teatteri Kontulassa. Suuri kiitos Peltoloille ihanan kuvausmiljöön lainaamisesta projektillemme!

Tule joulukuussa ottamaan selvää mitä kuvissa tapahtuu ja miten ne liittyvät esitykseen! Lisätietoja Elinpiirejä-välilehdeltä

Dramaturgi Juho toimii kuvaajana, ohjaaja Eveliina seuraa vierestä. Tunnistatko leikkipuiston? 

Kuvauksissa mukana on ollut vaihtelevasti koko tiimi. Ohjaaja on oman työnsä lisäksi kuvannut, kuten myös puvustaja, tuotantoassistentti, dramaturgi ja apulaisohjaaja.

Kontulan ostarilla "the crowd is going wild!".







perjantai 14. marraskuuta 2014

TeKo - Teatteri Kontula

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Ville Kekäläinen kertoo vetämästään, kontulalaisista harrastajista koostuvasta teatteriryhmästä, joka päätyi nimeen TeKo - Teatteri Kontula. Ryhmä on harjoitellut jo useamman viikon ajan, ja ensi kuussa koittavat ensimmäiset julkiset esiintymiset! Annetaan siis Villen sanoa sananen ryhmästään:

"Improvisaatio- ja hahmotyöpajojen ensisijaisena tavoitteena on ollut ilon, heittäytymisen ja tekemisen riemun löytäminen. Kurssilaiset ovat harrastajia, joilla jokaisella on omanlaisensa historia teatterin tekemisen suhteen, osalla kokemus on hyvinkin vähäistä ja osalle se ulottuu jo varhaislapsuuteen asti. Työpajoissa ollaan päästy tutustumaan omaan kehoon ja sen käyttöön instrumenttina sekä tarkkailemaan ympärillä olevia ihmisiä. Ja tuntuu, että yksi työpajojen tärkeimmistä tavoitteista on ollut turhien rajoitteiden heittäminen romukoppaan: itselleen ja muille voi myös nauraa! TeKo - Teatteri Kontula keikkailee impron ja hahmojen merkeissä joulukuussa kahdessa tapahtumassa hieman erilaisin kokoonpanoin!"

perjantai 7. marraskuuta 2014

Ilta treeneissä



Kello on 17.30, harjoitukset ovat alkamassa ja pulinataso on jo melkoinen. Ohjaaja-Eveliina pyytääkin kaikkia istumaan, jotta päästään asiaan. Aluksi käydään läpi muutamia yleisiä asioita: mihin  esityksen julisteita on viety ja ovatko kaikki jo osallistuneet blogin arkikuvasarjaan? Tämän jälkeen lavastaja-Jonna esittelee tuoretta lavastepiirrosta.


Sitten on aika lämmitellä! Pohjehippaa ja KA-ZA-WOOM -peli. Keskittymistä ja lämpöä lihaksiin.


Aivot ja kroppa lämpiävät juuri sopivasti, mikä onkin hyvä, sillä on aika mennä ensimmäiseen kohtaukseen. Koska kohtausta on harjoiteltu jo aiemmin, voidaan mennä suoraan itse asiaan. Näyttelijät asettuvat paikoilleen ja aloittavat.
 
Keskeytyksiä tulee tavan takaa, kun ohjaaja antaa uusia ohjeita: millä äänenpainolla asia sanotaan, missä kenenkin pitää seisoa, kuka suttaa ketäkin huulip... (ups, juonipaljastuksia pitääkin varoa...)

Ohjaajat työssään
Lopuksi kohtaus mennään alusta loppuun kokonaisena ja tämän jälkeen se jätetään hautumaan.
On tauon aika. Juostaan vessaan ja tankataan jotain ruokaa. Sitten lyhyen lämmittelyn jälkeen jatketaan. Nyt siirrytäänkin uuteen kohtaukseen, joten Eveliina ohjeistaa näyttelijöitä ensin lukemaan tekstin kävelemällä samalla ympäri tilaa. Tekstin sujuva osaaminen helpottaa harjoittelua.

Kertaus on opintojen äiti, myös teatterissa. Kohtauksen hiomisen jälkeen se käydään jälleen kokonaisuudessaan läpi, jotta ohjeet ja muutokset pysyisivät mielessä. Sitten kootaankin laukut, järjestetään paikat ja suunnataan kotiin. Seuraavia treenejä odotellessa. (Sekä tietysti sitä kuukauden päästä koittavaa ensi-iltaa!!)

tiistai 4. marraskuuta 2014

Nuorten ryhmäläisten ajatuksia: Tiia

Nuorten videobloggaukset jatkuvat ja tällä kertaa treenitauolla ajatuksiaan kertoi Tiia!