Hankkeen historia

Reittejä Kontulaan on Kansallisteatterin yleisötyöhanke vuosina 2013-2015, jonka tarkoituksena on luoda iloa, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia Kontulan ja koko Mellunkylän alueelle.
 Projekti käynnistyi alkusyksystä 2013. Silloin käyntiin pyörähtivät iltatyöpajat, joissa lähdettiin tutkimaan alueen asukkaiden kanssa eri taiteenlajien (teatteri-ilmaisu, musiikki, kuvataide, kirjoittaminen, liikeilmaisu) kautta yhteistä aihetta: mikä on minun reittini Kontulaan ja tähän hetkeen? Kuka minä olen ja mistä minä olen tullut? Mikä minua kiinnostaa?
Työpajojen pohjalta syntyi Kontulan aika! -esitys, joka sai ensi-iltansa tammikuussa 2014. Esityksessä nähtiin eri-ikäisiä kontulalaisia ja sitä esitettiin Helsingin yhteislyseolla yhteensä kolme kertaa, ja tämän jälkeen vielä kaksi kertaa Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä.
Kontulan aika!
 
Projekti jatkui kevään ja loppukesän aikana ja seuraavaksi ensi-iltaan tuli Kontulan ostoskeskusta opaskierrosmaisesti esittelevä Matkakohteena Kontula, jossa oppaina toimi seitsemän paikallista asukasta. Esityksen aikana liikuttiin ostoskeskuksen ympäristössä ja tutustuttiin sen suurimpiin nähtävyyksiin. Projekti lähti tutkimaan ostariin liitettyjä käsityksiä ja ennakkoluuloja ja niiden suhdetta todellisuuteen. Yhtenä materiaalin keräämisen tapana toimivat ympäri ostoskeskusta sijoitellut postilaatikot, joihin ohikulkijat ovat saaneet kirjoittaa, mitä ajattelevat juuri nyt kyseisessä paikassa. Kirjeiden joukosta löytyi niin muistoja, iskulauseita, piirroksia, elämäntarinoita kuin mielipiteitäkin. Esityksessä nämä tarinat nivoutuivat esiintyjien omiin muistoihin, lehti- ja nettikirjoituksiin sekä ostoskeskuksen historiaan ja nykyisyyteen. Esitys nähtiin ostoskeskuksella elo- ja syyskuussa yhteensä kahdeksan kertaa.
Matkakohteena Kontula
Kuva: Ville Kekäläinen

Matkakohteena Kontulan jälkeen oli jälleen uuden aika: projektin seuraavana tavoitteena oli kerätä Kontulan ja sen lähialueiden nuorista teatteriryhmä. Ryhmä kasaantui ja aloitti toimintansa syyskuun lopussa. Ryhmä harjoitteli ohjaajien kanssa intensiivisesti koko syksyn aloittaen ensin perusteista edeten kohti itse esityksen harjoittelua. Nuoret kävivät myös tutustumassa Kansallisteatteriin ja katsomassa Metsäjätti-esityksen. 
Harjoittelu huipentui joulukuussa kun Kontulan nuorten toimintakeskus Luupissa 6.12. ensi-iltansa sai Elinpiirejä-esitys. Puolidokumentaarinen esitys kertoi nuorten suhteesta kotiin ja perheeseen, tulevaisuuden unelmista, vapauden kaipuusta ja vaikuttamisen halusta. Lavalle astui neljätoista 13-17 -vuotiasta Kontulassa ja sen lähialueilla asuvaa nuorta. Ensi-iltansa jälkeen esitys kiersi Kontulaa, pysähtyen Helsingin yhteislyseolla, ja Kontulan palvelukeskuksella, näiden jälkeen esitys nähtiin kaksi kertaa Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä. Keväällä 2015 esitys lämmitettiin, ja näytettiin vielä Vesalan yläasteella Kontulassa sekä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä osana projektin ja Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen järjestämää Kuka meit tääl muka kuuntelee -teatteri ja keskustelutilaisuutta.
 

Elinpiirejä
Kuva: Antti Wuokko
 
Keväällä 2015  projektin kolmas ja viimeinen vuosi käynnistyi Pidetään juhlat! -työpajasarjalla. Näissä työpajoissa Kontulan eläkeläiset kohtasivat Kontulan ala-asteen valmistavan luokan oppilaat. Työpajoissa tutustuttiin toisiin, leikittiin ja ihmeteltiin kielten vaikeutta. Työpajojen pohjalta syntyi esitys, joka nähtiin Kontulan ala-asteen kevätjuhlassa sekä Kontulan eläkeläisten keskiviikkokerhossa Wanhalla Postilla. Eläkeläiset ja koulu suunnittelee kummitoimintaa ja vierailuyhteistyötä valmistavien luokkien kanssa myös syksylle 2015.

Edellisvuosien esityksistä Kontulan aika!, Matkakohteena Kontula sekä Elinpiirejä esiintyjistä ja uusista tulokkaista muodostettiin alueelle oma teatteriryhmä, TeKo. Tämän sissiryhmän toiminnan ytimessä oli reagoiminen alueen ajankohtaisiin kysymyksiin teatterin keinoin. TeKo-ryhmä jatkaa syksyllä 2015 itsenäisesti toimintaansa ja pyrkii mm. näkymään mahdollisimman Mellunkylän alueen tapahtumissa. Lue lisää TeKo-ryhmästä tarkemmin lisää täältä!



HUOM! Lisää kuvia esityksistä löydät täältä! 

Mitä tapahtuu nyt? Lue täältä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti