TeKo-teatteriryhmä


TeKo -ryhmä = Teatteri Kontula


Teatteri Kontula eli TeKo-ryhmä oli Reittejä Kontulaan -projektin ensimmäisen ja toisen toimintavuoden aikana syntynyt innokas harrastajaryhmä. Kevään 2015 toimintamme tarkoituksena oli miettiä teatteria erilaisissa uusissa konteksteissa, tehdä esityksellisiä tekoja, pieniä esityksiä ja tapahtumia, joissa esiintyminen ja hyvän mielen tuominen olivat pääosassa. Olimme mukana Kontulan ja Mellunkylän alueen yleisötapahtumissa ja toimme teatteria ja taidetta alueen ihmisten arkeen. Nyt  syksystä 2015 eteenpäin TeKo-ryhmä jatkaa toimintaansa itsenäisenä.

Syksyn ensimäinen ensi-ilta on Edgar Allan Poen teksteihin perustuva esitys Unta unen sisällä.




ESITYSPÄIVÄT
30.10.
31.10.
6.11.
7.11.
13.11.

Kaikki esitykset klo 19.00


ESIINTYJÄT JA AVUSTAJAT: Markku Halme, Jarmo Luoto, Marko Lumikangas, Kristiina Laire, Anu Keskitalo, Christina Turtiainen, Tullevi Tuominen.
OHJAUS: Anu Keskitalo, Marko Lumikangas ja Christina Turtiainen
ÄÄNET: Jarmo Luoto
VALOT: TeKo-ryhmä

Esityspaikka sijaitsee noin 100 metriä Mellunmäen metroasemalta Kontulaan päin.



Pukeudu lämpimästi, esityksen kesto on noin 40 minuuttia.

Kartta esityspaikalle Aarrepuistoon.




Kansallisteatterin Reittejä Kontulaan -projektin tiimi on mukana tukemassa TeKo-ryhmää sen syntymisen alkuvaiheilla ja toimii kummina ryhmälle tulevaisuudessa.
Käy tykkäämässä TeKo-ryhmän sivuista Facebookissa niin pysyt kartalla tapahtumista

Lisätietoja ja kysymyksiä voi esittää ryhmän yhteyshenkilölle:
Tullevi Tuominen
teatterikontula@gmail.com
puh. 041 4497244











.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti