keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kontulan juhlaviikon tapahtumia ja tunnelmia

Kontulan juhlaviikko on lähtenyt käyntiin rytinällä. Maanantaina Kontulan kirjastossa avattiin Reitin varrelta-valokuvanäyttely, joka kertoo kuvien ja videoiden kautta mitä kaikkea Reittejä Kontulaan-projekti on kolmen vuoden aikana tehnyt. Valokuvanäyttely on esillä joulukuun alkuun saakka kirjaston aukioloaikojen mukaan, joten näyttelyyn ehtii vielä mukavasti.


Maanantaina alkoi myös Kontulan aarteen metsästys. Kartan jahtia varten voi tulostaa blogistamme tai hakea Kontulan kulttuuripisteeltä, Kontulan kirjastolta, Kontulan lähiöasemalta tai Kontulan palvelukeskuksen infosta. Karttaan on merkitty seitsemän paikkaa, joista jokainen antaa vihjeen kohti seuraavaa aarretta. Suurin aarre löytyy viimeisestä paikasta.

Tiistai-iltana Kontulan ostarilla oli avoimet harjoitukset Kiitos-teoksesta, jonka ensi-ilta on lauantaina Päätösiltamien yhteydessä. Viikko jatkuu aarteen metsästyksen parissa ja perjantaina Kontulan teatteri esittää viimeisen Unta unen sisällä-esityksen Vesalan Aarrepuistossa. Viikko huipentuu Päätösiltamiin, jotka järjestetään Kontulan ostarilla sijaitsevassa Wanhassa Postissa. Iltamat alkavat kuudelta, mukaan iloista mieltä ja pientä syötävää.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kontulan aarteen metsästys

Tänään käynnistyy Kontulan juhlaviikko ja KONTULAN AARTEEN METSÄSTYS!

Kontulan aarteen metsästys on peli, joka pystytetään Kontulaan juhlaviikon ajaksi 9.–14.11. Aarrejahdin voi suorittaa ryhmässä tai yksin. Löytyvät aarteet ovat nuorille ja aikuisille suunnattuja, mutta lapset voivat olla mukana aarteen etsinnässä aikuisen kanssa.

Aloita jahti hakemalla kartta Kontulan Kulttuuripisteeltä, Kontulan kirjastolta, Kontulan Lähiöasemalta tai Kontulan palvelukeskuksen infosta. Voit myös ladata ja tulostaa sen tästä linkistä.



Aarrekarttaan on merkitty kuusi paikkaa eri puolilta Kontulaa. Jokaisesta paikasta löytyy pieni tehtävä sekä tarkemmat ohjeet seuraavalle etapille. Vain käymällä läpi jokaisen rastin tehtävät voit saada haltuusi suurimman aarteen.

Rastit kannattaa suorittaa numerojärjestyksessä. Lähde mukaan aarrejahtiin, saatat yllättyä lopputuloksesta!

perjantai 6. marraskuuta 2015

Haastattelussa TeKo-ryhmän tuottaja Marko Lumikangas



Teatteri Kontula eli tuttavallisemmin Teko on Reittejä Kontulaan-projektin työpajoista syntynyt itsenäinen harrastajateatteriryhmä. Kuluvan syksyn aikana he ovat harjoitelleet Edgar Allan Poen näytelmää Unta unen sisällä ja ensi-ilta oli 30.10. Nyt ensi-illan jälkeen tuottaja Marko Lumikangas kertoo ryhmän kuulumisia. 



Miten ryhmän syksy on sujunut?


Aloitimme syyskuun alussa TeKo-ryhmän tapaamisella, silloin tämä Poe-esitys nousi esille. Sain myytyä idean muille ja siitä alkoi sitten varsinainen työstäminen. Jokainen on saanut tehdä osansa, joko kääntämällä tekstiä alkukielestä ja/tai olemalla esityksessä mukana. Ja tottakai paljon muussakin. Aikataulu on ollut melko tiukka, mutta tekemisen tahto on ollut kokoajan läsnä.

Mikä on sinun roolisi työryhmässä? Mitä teet?

Olin alunperin idean isänä, oikeastaan myyntimiehen roolissa siis. Sovimme että olen tässä käytännössä tuottajan roolissa, katsomassa että esitys toteutuu sellaisena kuin alussa halusimme. Olen mukana itse esityksessä ja olen ohjannut siitä osan, lisäksi mainostus, pressimatsku ja suuri osa esityksen tarvikkeista on tullut minun kauttani. Pienessä ryhmässä jokainen tekee monipuolisesti, kysymys on paremminkin ajasta ja omista vahvuuksista.

    
Miksi juuri Edgar Allan Poen Unta unen sisällä-näytelmä?

Teksti on riittävän wanhaa, ettei esityslupia tarvitse miettiä. Lisäksi Edgar Allan Poe on aina minua ja muitakin TeKo-ryhmäläisiä viehättänyt, enkä muista ainuttakaan esitystä nähneeni, varsinkaan Suomessa. Meille aloittelevana harrastajaryhmänä tässä oli minusta tietty mahdollisuus siis myös erottua ja tässä olemme minusta hienosti onnistuneetkin. 


Missä esitystä on harjoiteltu ja miten harjoitukset ovat menneet?

Esitystä on harjoiteltu Kontulassa ja Kivikossa, kiitos ystävällisten ja toimivien asukastilojen. Lisäksi loppuvaiheessa myös paikan päällä Aarrepuistossa, säätilojen mukaan. Harjoitukset ovat aina oma juttunsa, välillä kulkee paremmin, välillä taas vähemmän paremmin.

    
Miten päädyitte esittämään näytelmän ulkona, Aarrepuistossa?

Koska meillä ei ole omaa varsinaista esitystilaa, Aarrepuisto antaa tähän hyvän mahdollisuuden. Lisäksi pimeä syysilta, virtaavan veden liplatus ja goottilainen kauhu on kyllä paras yhdistelmä, lavastus on ollut jatkuvasti valmiina. Hienoa että myös koko ryhmä on ollut innoissaan esityspaikasta, vaikka ainahan riskejä ulkona esittämiseen liittyy.


Ensimmäiset esitykset ovat takana, millaiset tunnelmat?

Onnistuneen ensi-illan jälkeen kaikki olivat ansaitusti erittäin ylpeitä itsestään, mikä lienee se paras kiitos, aina. Myös yleisöä on ollut paljon enemmän mitä osasimme odottaa ja saamamme palaute on ollut myös rohkaisevaa. Ja mikä parasta, joitakin on jopa vähän pelottanut esityksen sisältö, eli tämäkin puoli esityksestä on huomattu.
Esitykset:
pe 6.11.2015 klo 19.00
la 7.11.2015 klo 19.00
pe 13.11.2015 klo 19.00 
Vesalan Aarrepuisto, vapaa pääsy.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tunnelmia Kiitos-teoksen harjoituksista

Kiitos-teos on osa Kontulan juhlaviikkoa. Muistutuksena, tiistaina 10.11. klo 18 avoimet harjoitukset ja ensi-ilta lauantaina 14.11. klo 18 Kontulan ostarilla.