Reittejä Kontulaan -projektin lavastajana ja tänä syksynä
myös puvustajana on toiminut Jonna
Kuittinen. Näin ensi-iltaviikolla (!!!) on aika päästää myös Jonna ääneen
ja kysyä mitä projekti on hänelle merkinnyt, miten Elinpiirejä-esitys ja sen lavastus eroaa edellisestä, Kontulan aika!-esityksestä, miten
lavastus Elinpiireihin on syntynyt ja
tietenkin tiedustella, mistä ja miten lavaa hallitseva elementti, teltta on
tehty.
Mitä Reittejä
Kontulaan -projekti on sinulle merkinnyt?
Jonna: Tämä on ihan
hirveän merkityksellistä teatteria. Toivon myös tulevaisuudessa voivani pitää
toisten teatteritöiden rinnalla sen, että saisin tehdä töitä eri yhteisöjen kanssa. On eri tavalla merkityksellistä
tehdä töitä heidän kanssaan kuin ammattilaisten, joka tottakai on sekin merkityksellistä.
Sen näkee kun katsoo näitä esityksiä, vaikka onkin työryhmässä sisällä, niin silti
sitä liikuttuu ja herkistyy. Näkee että jotakin tapahtuu niissä ihmisissä ja
myös niissä ihmisissä, jotka ottaa vastaan näitä aitoja tarinoita ja tosielämän
juttuja.
Miten Kontulan aika! -esitys eroaa Elinpiirejä-esityksestä
noin yleisesti sekä erityisesti lavastajan näkökulmasta?
J: No jos konkretian
tasolla ajatellaan niin ihan volyymin tasolla, se oli paljon massiivisempi, jo
ihan tavaramäärältäänkin. Lisäksi ryhmät ovat erilaisia, jo ikäskaalaltaankin.
Se oli myös produktion antia, kun yhteen tuli eri-ikäisiä ihmisiä. Eri
sukupolven kontulalaiset kohtasivat. Tässä (Elinpiireissä) taas on hauskaa, kun kuullaan yhden aika
tarkkaan rajatun ryhmän ääni.
Mistä lähdit
rakentamaan Elinpiirien lavastusta?
J: Käsikirjoituksen
luettuani mieleen tuli retki ja matka, mietin josko siitä löytyisi yksi asia
tai esine joka ”ratkaisisi kaiken”, kun aina yrittää lavastajana jahdata
johtotähteä, ja silloin se johtotähti oli tämmönen retki tai retkeilyvarustus.
Ajatuksena oli se kun tässä nuoret tekevät matkaa kohti aikuisuutta. Mutta
sitten se ei auennut ihan kaikkiin kohtauksiin, mutta teltta jäi kuitenkin kummittelemaan
mieleen. Ja elinpiirejä – niin sehän on kuin talon muotoinen, koti, teltta,
talo. Joku mistä lähdetään, joku mihin tullaan.
Teltta on rakennettu
metalliputkista kehikoksi, kehikon ympärille on pingotettu vaatekuminauhaa,
sitä on yhteensä parisensataa metriä ja tarkoituksena on, että nuoret kokoavat
sen aina itse.
Entä onko
haastavampaa suunnitella lavastusta kiertue-esitykseen?
J:On toki! Lavastuksessa
mielestäni aina onnistuu silloin, kun pystyy tiivistämään kaiken yhden asian
ympärille, mitä pienemmän asian saa mitä monikäyttöisemmäksi, silloin on
onnistuttu. Että se säilyttää vertaiskuvallisuutensa ja toimii monessa
suhteessa vertauskuvana, antaen myös sisältöä eikä vain kerro tapahtumapaikkoja.
Mitä toivot Elinpiirejä-esityksen katsojien saavan esityksestä?
J: Mun ei tarvitse
edes toivoa vaan mä tiedän, että he tulevat saamaan tietoa tuonikäisten kontulalaisten
nuorten ajatuksista, jota he eivät muualta saisi. Aina on hyvä että ihmiset
tulevat kuulluiksi.