perjantai 5. kesäkuuta 2015

Haastattelussa Muuttajat-työryhmän näyttelijä Jesse Vinnari

Näyttelijä Jesse Vinnari on ollut keväästä asti mukana Reittejä Kontulaan -projektissa. Hän on osa Muuttajat-esityksen työryhmää, ja tulee näyttelemään sen ensi syksyn esityksissä. Vinnari on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi, ja näytellyt muun muassa Kansallisteatterissa ja YLE:llä. Seuraavassa Jessen mietteitä Muuttajien kevään työpajoista, tulevasta syksystä ja tietysti - kesälomasta.  

Miten päädyit mukaan Reittejä Kontulaan -projektiin?

Jesse: Projektin dramaturgina toimiva Juho (Gröndahl) kysyi minua mukaan ja koska projekti kuulosti mielenkiintoiselta ja aikaa löytyi, lähdin mukaan.

Oletko aiemmin työskennellyt yleisötyö-hankkeissa?
J: Kyllä, teimme muutama vuosi sitten yleisökontakti-esityksen nimeltä Ihminen tavattavissa, jonka Juho kirjoitti ja jossa minä esiinnyin. Monologi-esitys kiersi palvelukodeissa ja vankiloissa.

Millaista Muuttajat-työpajoissa on ollut?  
J: Tunnelma on ollut tosi hyvä, kaikki ovat mielettömän hyvin lähteneet mukaan. Porukkakin on pysyvät saman kokoisena koko kevään ajan.

Mitä odotat syksyltä ja esityksiltä?

J: Ei ehkä ole odotuksia, mutta toiveena on että, mahdollisimman moni ryhmäläisistä olisi mukana syksyn esityksissä.

Meillä on hyvä porukka ja kuten muutkin, olen saanut uusia ystäviä. Kiinnostava proggis, kiva juttu tästä tulee!

 

Jos nyt ajatellaan jo syksyä ja itse esitystä, niin kenen toivoisit näkevän esityksen?
J: Toivon, että sen näkevät ihmiset, joilla on jonkinlaista päätäntävaltaa esimerkiksi maahanmuutto asioista. Jotta he näkisivät, että tämä on yksi tapa jakaa kulttuuria, ja minun mielestäni toimiva sellainen, vaikkakin muitakin tapoja on. Toisilla tässä ryhmässä on ollut tavoitteena oppia suomen kieltä ja maamme kulttuuria, ja tämä on siihen toimiva väylä. Tällaisen toiminnan kautta voidaan vähän salavihkaa integroida ihmisiä suomalaiseen kulttuuriympäristöön. Näyttää, että yhteisön osana oleminen, on muutakin kuin velvollisuuksia, vaikka nekin tärkeitä ovat. Toivon saman tyyppistä toimintaa myös jatkossa.

Millaisena näet oman roolisi työryhmässä?
J: Näen olevani tuki muille ryhmäläisille ja koen, että esiintymiskokemuksestani on tässä apua.  Samaa olen siellä tekemässä kuin kaikki muutkin.

Entäpä mitä kesäsuunnitelmia sinulla on?
J: Lukea, nauttia perheen kanssa elämästä kaupungissa, rannalla ja maaseudulla, koiraa ulkoiluttaen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti