torstai 30. huhtikuuta 2015

Pientä koontia vapun kynnyksellä

Reittejä Kontulaan -projekti koostuu monista osista, ja näin vapun ja edessä häämöttävän kesän kynnyksellä on hyvä hetki hieman kerrata mitä kaikkea keväällä on tapahtunut ja mitä ensi syksynä on edessä.





Pidetään juhlat!
Eveliina ja Talvikki ovat talvesta asti käyneet vetämässä työpajoja Kontulan ala-asteen valmistavalla luokalla. Valokuvia työpajasta näet täältä ja ohjaajan kokemuksiin pääset klikkaamalla tästä.
Luokka ja eläkeläiset valmistavat myös pienen esityksen, joka nähdään ainakin koulun kevätjuhlassa.



TeKo-ryhmä














Tutkiva taidesissiryhmä TeKo, joka on harjoitellut helmikuusta alkaen innokkaasti, tutkii tapoja tuoda teatteria ja taidetta ihmisten arkeen. Ensimmäiset ulostulot nähtiin kaksi viikkoa sitten kun TeKo-ryhmäläiset lähtivät tutkimusmatkalle metroon ja metroasemille Turistit-performanssissa. Jos et tähän värikkääseen porukkaan vielä matkallasi törmännyt, ei hätää, Turistit nähdään vielä ainakin Idän Kyläjuhlissa 16.5. ja muutamissa Kontulan alueen tapahtumista. Näistä infotaan vielä lisää.

Muuttajat

Muuttajat-työpajalaiset ovat nyt kokoontuneet neljä kertaa, tutustuen toisiinsa. Kahvia juodessa on vaihdettu ajatuksia ja tehty myös teatteriharjoitteita. Tunnelma on ollut alusta saakka iloinen ja innostunut.

Muuttajat-esitys (työnimi) saa ensi-iltansa 5.10. Kansallisteatterissa, ja lähtee tämän jälkee kiertueelle. Esityksen tarina ja lopullinen työryhmä on vasta hahmottumassa, mutta mukana on ainakin ammattinäyttelijä Jesse Vinnari. Tiedotamme kesän lopussa esityksestä taas enemmän!





MUTTA NYT:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti