torstai 5. syyskuuta 2013

Reitin alussa jännittää aina



Perustan kahvilan.” Näin luki yhdessä pinkissä post-it lapussa. Se lappu oli peräisin HYL:n 1. vuosikurssilaisten opo-tunnilta, jolla olin vetämässä Reittejä Kontulaan -työpajaa viime viikolla. Työpajassa mietittiin kunkin omia reittejä; reittejä toisen ihmisen luo, reittejä kouluun ja reittejä koulun jälkeen. Tuo lause oli erään lukiolaisen tulevaisuuden reitti koulun jälkeen.

Projektimme on alkanut Kontulassa hienosti. Olen tavannut erilaisia ihmisiä koululaistyöpajoissa, festareilla, kaupassa, metrossa, ostarilla. Myös iltatyöpajat ovat alkaneet tällä viikolla. Omani eli teatteri-ilmaisun työpaja alkaa tänään torstaina. Se on jännittävää. Oikeastaan on aina jännittävää tavata uusia ihmisiä. Vaikka se on mukavaa ja kihelmöivän kivaa niin, se on toisinaan myös raskasta. Uuden ihmisen kohtaaminen vaatii aina aktiivista kuuntelua ja valppautta. Uusien ihmisten tapaaminen voi siksi olla rankkaa hommaa.

Meidän nykyisessä maailmassamme ihmiset on jaettu aika tarkkaan omiin sektioihin, vähän kuin piirakkavuoan palat. Ikäihmisille on omat palvelut ja tapahtumat erikseen, nuorille omansa lapsille ja heidän vanhemmilleen omansa. Reittejä Kontulaan -työpajoissamme ajatus on toinen. Niissä yhtenä ideana on, että siellä erilaiset, eri taustaiset, ikäiset ja näköiset ihmiset kohtaisivat toisiaan. Että piirakka ei  olisikaan niin jakautunut, vaan voisi maistella vähän toisen palasestakin. Näin ehkä omakin maailmankuva saattaisi avartua. Tosiaan, se voi olla väsyttävää välillä. Silti ne hetket työpajoissa, kun jonkun uuden  ihmisen kanssa hetkeksi kohtaa, tekee ainakin minulle kaikesta uuden jännittämisestä vaivan arvoista.

Teatteri on elämän ja arkisten asioiden havainnointia, ja siitä tässäkin projektissa oikeastaan on kyse. Kun alkaa havainnoida asioita, ne usein muuttuvat joksikin erilaiseksi: erityiseksi, epätavalliseksi, arjesta poikkeavaksi, taiteeksi. Vaikka oikeasti kyse on ihan tavallisista asioista.

”Menen Kontulaan”. Niin lukisi minun pinkissä post-it lapussani. Minun reittini tänä syksynä on Kontulaan, teidän luoksenne.

Tässä blogissa seurataan syksyn aikana erilaisia reittejä Kontulassa. Tällä viikolla alkaneet viikoittaiset iltatyöpajat jatkuvat marraskuun alkuun. Teatteri-ilmaisun työpajassa jatketaan esityksen työstöä tammikuulle saakka. Näiden työpajojen lisäksi jatkamme yhteistyötä HYL:n koulussa sekä aloitamme työpajoja Kontulan ja Keinutien ala-asteilla. Lisäksi palvelukeskukseen, Lähiöasemalle, Symppikseen, kirjastolle ja Mellariin suunnitellaan  parhaillaan erilaisia reittejä.

Pääset tutustumaan täällä ohjaajiin ja työpajojen osallistujiin tarkemmin, sekä kuulemaan uusimmat käänteet reitiltä.

Myös sinä lukija olet osa projektiamme ja olet tervetullut kommentoimaan, kyselemään ja ehdottamaan. Sinullakin on jokin reitti tänne sivulle ja meitä kiinnostaa kuulla siitä.

Nähdään!
Eveliina, projektin ohjaaja

HUOM! Erityisesti musiiki- ja äänityöpajassa on vielä paikkoja jäljellä! Läheks mukaan? Ilmoittaudu mukaan täällä, facebookissa, sähköpostilla, tekstarilla, savumerkeillä, morsettamalla…. Tai ilmesty paikalle ensi tiistaina 10.9. klo 17.30 HYL:n musiikkiluokkaan, osoitehan on Rintinpolku 2. Myös muissakin työpajoissa on muutamia paikkoja jäljellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti