torstai 19. syyskuuta 2013

Arkipäivän reittejä




Liikeilmaisun työpajassa on hikoiltu, naurettu, kosketettu ja keskitytty. Kolme työpajaa on nyt takana ja ryhmä on heittäytynyt rohkeasti ja ennakkoluulottomasti mukaan tekemiseen. Olemme tutustuneet toisiimme leikin ja liikkeen kautta sekä tutustuneet fyysisen ilmaisun perusteisiin. Teemaan liittyen olemme myös pohtineet omia arkipäivän reittejämme Kontulan lähialueilla. Mielikuvamatkan kautta reitit ovat saaneet kehollisen muodon, josta ne vähitellen kehittyvät kohti yhteistä koreografiaa. Odotan innolla, mitä kaikkea jännittävää seuraavien viikkojen aikana syntyykään! 


Kontulalaisen arkipäivään kuuluu lehden lukeminen metrossa.

Kontulassa on aikaa jäädä ihailemaan luonnon kauneutta.

Naapurin koiraa jäädään tervehtimään pyöräreissulla.


Yhdessä liikkuminen saa suun hymyyn.

Nallin liikuntasalissa on tilaa riehua!

  Silmät kiinni annamme enemmän tilaa muille aisteille. 






Reittejä Kontulaan –projekti on vasta alkuvaiheessa, mutta jo nyt tuntuu että tästä tulee jotain merkittävää. Ainakin minä olen vaikuttunut ihmisten halusta tehdä asioita yhdessä, olla osa yhteisöä ja vaikuttaa siihen. KONTULA RULES!!


Laura
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti