tiistai 5. marraskuuta 2013

Metron synttärikahvit

Perjantaina 1.11. Kontulan metroasema täytti 27-vuotta. Amanda, Juhani, Eveliina sekä  Kontulan eläkeläisten aamuvirkkujen tehojoukko oli heti aamutuimaan klo 7 jakamassa syntymäpäivien kunniaksia kahvia aamun matkustajille.





Vastaanotto oli mitä parhain. Ihmiset olivat positiivisesti yllättyneitä lämpimästä kupillisesta erityisen harmaana marraskuun aamuna ja moni lähti hymy huulilla jatkamaan päiväänsä. Pienillä teoilla on merkitystä! Moni jäi kahvikupin juomisen lomassa kertoilemaan omia reittejä Kontulaan ja niistä riitti juteltavaa.


Koska oli syntymäpäivät niin pitihän olla yllätyksiä. Joka 27.kupin saaja sai juoda kahvinsa heleän naisporukkamme onnittelulaulun säestyksellä.  Paras hetki oli kun laulettuamme eräällä herralle hän kysyi "mistä te tiesitte että minulla on tänään syntymäpäivät?". Kohtalon ihanuutta!

Kahvi riitti juuri sopivasti kello yhdeksään asti. Välillä oli pistettävä tanssiksi kun Juhani taituroi hanurillaan. Siitäpä saimmekin seuraavan toteutuskelpoisen idean, katutanssit metroasemalla! Ehkä 28-vuotias asema voisi ansaita sellaiset….

Suurin kiitos kuuluu pirteille ja mahdottoman hymyileväisille Kontulan eläkeläisille, kiitos Mailis, Anja, Maija, Tellervo, Lilli, Leena ja Sirkka! 





Kiitos myös Diakonissalaitoksen D-aseman lainasta, kiitokset myös Kontulan ostarin vartiojoille jotka olivat töissä ensimäistä päiväänsä, kiitos Helsingin seudun liikennelaitokselle, kiitos Kontulan näprääjille vielä kuppien teosta, kiitos Amandalle, kiitos Juhanille, kiitos herroille jotka päättivät 27-vuotta sitten avata Kontulaan metron, kiitos hymyilijöille ja  kiitos pienelle tytölle joka auttoi Juhania soittamaan kellopeliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti