kirjoitan elämäni ensimmäistä blogikirjoitusta :)
Koen olevani onnellisessa asemassa. Elämästä on sanonta: Asioilla on tapana loksahtaa paikoilleen, kuin palapelin palasilla. Joskushan toki niitä joutuu odottelemaan ja etsimään kauankin ihan tuskastumiseen asti. Nyt kuitenkin kävi todella hyvin kohdallani kohdilleen.
 |
| Hannele ja Anu |
Reittejä Kontulaan… natustelen tuota palasta joka päivä ja se on hirmu tärkeää sitä kunnolla järsiä.
Minulla on kiinnostuksen kohde. Kohde laittaa minut toimimaan. Saan tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin. Opin uusia asioita ihmisistä ja ympäristöstäni ja ennenkaikkea itsestäni. Ja ja minulla on oma yhteisö johon kuulun!
Luvan kanssa saan hypätä arkisesta yksilö painotteisesta suorittajan roolista muovattavaksi hahmoksi
- jolla ei muuten ole steriiliä koskemattomuus vyöhykettä leijumassa ympärillään. Tuimine katseineen ja niin kovin syviä tukastumisen huokailujen saattelemaa kahden bussipenkin valtaajaa ei ole läsnä. Niin ja voitteko kuvitella minua halataan, kehutaankin, vaikka pompin lapsellisesti kovaa ääntä pitäen ympäriinsä nauttien onnistumisen ilosta Tästä kaikesta huolimatta minua kiitetään ja toivotetaan jälleen uudelleen tervetulleeksi. WAU! Onko tämä siis edes totta!
Nii ja ja... aikuisten oikeesti. Meillä on siis huikean ammattitaidon omaava teatteriryhmä ohjaamassa, kuulemassa ja tekemässä kanssamme näytelmää Itä-Helsingin helmestä KONTULASTA. Eikä tästä voi sanoa ettei mulla ole rahaa harrastaa :( Koska tämä kaikki on vielä ILMAISTAKIN!!! Uskomatonta mutta totta :)
En enää nipistele itseäni mustelmille, vaan odotan innolla illan reenejä johon pääsen aidosti hikoilemaan haasteellisen palan kanssa jota yhdessä ammennamme ja jaamme.
 |
| Treenit Helsingin yhteislyseossa viime viikolla |
Anu
(Roolihenkilöt näytelmässä:
Natalia, venäläisyntyinen nainen
Robin, Bätmänin esiintyjätoveri
Katrina, Aishan vanhin lapsi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti